Miina menee.
JUSSI (viittaa Amaliaa tulemaan, osoittaen Tuomasta): No, Amalia, kuka tämä on?
AMALIA: Itse Lukassonhan se on — hee — itse persoona — hee — onko hän kertonut jo apteekkarille, mitkä tuumat hänen päätänsä vannehtivat?
JUSSI: Niistähän se tässä jutteli.
TUOMAS (tehden kieltäviä merkkejä, joita apteekkari ei ota huomioon):
Hm, hym, onpa kuiva ja kuuma päivä — (pyyhkii otsaansa).
AMALIA: Niinhän sitä me tämän Lukassonin kanssa sitä yhtä köyttä, sitä rakkauden punaista köyttä — olemme vetäneet, niin jotta ihan — hiottamaan pyrkii. Ja nostanhan minä Lukassonin vaikka kämmenelläni ilmaan puhtaasta rakkaudesta, jos niikseen tulee. Ja nostaahan Lukassonkin minut.
TUOMAS (joka on lopulta kuunnellut ihastuneena, nostaa housujaan): No, no, onhan sitä miehuutta minussakin. Onhan tässä mies ripeä eikä mistään kipeä. Nostanhan minä toki yhden vaimon vaikka päälaelleni, jos se ei mitään paina.
AMALIA: Nostaa se pappa.
TUOMAS: Niin ettei tämä poika pelkää, kun on onnesta kysymys.
AMALIA: No, ethän nyt enää tee tenää.