AMALIA: No, annahan olla, kun minä nyt katsastan mieleiseni sinulle sen.
TOPIAS: On siellä se Kellin leski, se kankuri, jos lie mieleisesi, jos sitä niinkuin kysäiseisi — mitä häh? (Sylkäisee.)
AMALIA: Sitä Kelliäkö?
TOPIAS: Sitä Kelliä. Jäi siihen se kangas, sen siinä loppuun lopsuttaisi. Ja eihän se paljas se Kellikään ole, liekö liki kolmatta sataa niitä rahoja kempuralla.
AMALIA: Jätä, mitäs tuosta.
TOPIAS: No, ka —
AMALIA: Kyllä minä sinulle toisen hankin. Tuumataan sitten, kun tulen hautajaisiin. Mitäpä vaatimuksia sinulla itselläsi lienee?
TOPIAS: Niin sen akan suhteen? Niin mitäkö vaatimuksia? Ei muita kuin se, mikä entisellekin, ettei meillä sitä kahvia viljellä, kun ei ole niitä omia kahviviljelyksiä. Siitähän se tämäkin julmistui ja otti ja kuoli.
AMALIA: Vai ei kahvia! Elä sitten eukkoa haekaan, mokoma mies, tapettavaksesi siihen. Et sinä sellaista saa, joka kahvitta. Mitättömiä retuksia ne ovat sellaiset, jotka siihen peliin — ja kahvin puutteeseen kuolevat, niinkuin tämäkin.
TOPIAS: Vahinkokos siitä tuli?