AMALIA: Voi toki, vaikka viisi mahaa olisi.
TIINA: Mitäs se sitten. Eikös kahvia?
AMALIA: Vaikka ei muuta kuin yötä päivää joisi —
TIINA: Mitä ne sitten etsivät, kun on vapaaruuat ja kahvit ja muut, tuskinpa lyöneekään? Mitä ne sitten tahtovat?
AMALIA: Rakkautta.
TIINA: Hah-hah — suakkunoita, vieköön, nyt juttelet, jos herrat ovatkin höpsyjä, ei nuo ihan rutihulluja liene —
AMALIA: Ne on niin hellätunteisia, kun loppuu rakkaus — käypi se luonnolle.
TIINA (suuttuu): Elä narraa vanhaa. En minä niin typerä ole kuin näytän —
AMALIA (kieloitellen): No elkäähän, elkäähän. Tiina ei ymmärrä, vaan minä ymmärrän. Sitä ymmärtää tällaista vain se, joka on itse rakastunut ja niin edespäin ja kihloissa ja niin poispäin, niinkuin minä.
TIINA: Jottako kihloissa — sinä, ja oikein jo toisen miehen kanssa?