"Mitä siitä niin juhlallisesti. On selvää, että täällä eletään, niinkuin eletään, jos se ei ketä tyydytä, on oikeus —"
Hän viittasi ovea.
"Siitä ei kieltoa."
Ja hän jatkoi kovana:
"Että sen siis tiedät."
Oli paras tehdä aikanansa selvää. Hyvä, että kerrankin sai sanotuksi.
Ainan kasvot sävähtivät punaisiksi, vesi kiertyi hänen silmiinsä.
Mutta Akseli istuutui takaisin työpöytänsä ääreen, naputti hiukan sormella pöytään, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Siellä toisessa päässä huonetta istui toinen, jonka ajatukset hän tunsi. Mutta ne eivät häntä liikuttaneet. Kuinka ne olisivat liikuttaneet!
Syvä juopa oli ihmisen ja ihmisen välillä. Mikään ei sitä vähentänyt.
Oli turhaa valhetta koko sulautumisen yksinkertainen oppi.