JOSEFIINA: Ikäänkuin ei Hänellä muuta työtä olisi. Ja mitä huvia Hänellä olisi ahdistaa meitä — ylistetäänhän Häntä ja kiitetään aina kaikesta.
AMANDA: Vaikka.
JOSEFIINA: Sano mitä sanot, en minä luule Hänellä olevan suurtakaan moitteen sijaa minussa. Jos joku paikka ei niin rikulleen sattuisikaan, eikö Hän ymmärtäne. — Ja siksi toisekseen, itsehän Hän ihmisen kuvakseen loi, mieheksi ja vaimoksi Hän heidät loi —
AMANDA: On se vähän niinkin — katsohan, taitavat tulla jo sinua hakemaan.
JOSEFIINA: Ne minua laulamaan. Hyvästi sitten — hyvästi. Mutta eikö sinustakin, kun ihmiskohtaa ajattelee, se huvi siinä vain ole, että — rakastella — puhtaasta sydämestä tietenkin — ja kuule, minä rakastan ihan kerrassa —
AMANDA: Joudu, veikkonen.
JOSEFIINA: Hyvästi. Toiste sitten. — Mutta usko pois, tuollaisen rimpsuhameen minäkin vielä laitatan.
AMANDA: Ha-ha-haa —
MAANTIELLÄ
"Päivää."