JOSEFIINA: Tahtoo. — Minä kohta tässä vähättelen.
AMANDA: Mitä —
JOSEFIINA: Mokomastakin, en paremmin sano.
AMANDA: Mitä, Jumalaako tarkoitat?
JOSEFIINA: Ei, Kattaista. Kyllähän Jumala minun kuormani tietää ja kaikki lopulta hyväksi kääntää ja lapsen kanssa luokseen korjaa.
AMANDA: Minkä lapsen?
JOSEFIINA: Sen, joka siitä entisestä vaimosta Jannelle jäi. Kuuluu jo huonona kituvan sekin.
AMANDA: Mitä mies ajatteleisi, jos tietäisi, ja mitä Jumala ajattelee?
JOSEFIINA: Janne tietää ja Jumala tietää kanssa, mitä minä toivon, ja ymmärtävät sen. Ja muuten, Jumalasta ja miehistä elä mulle sano, niistä on mulla omat ajatukseni ja niitä en sotke. — Tietenkin, tarpeenhan ne ovat molemmat ja hyvät, mutta ei ne niin — eihän niitä niin sydän kourassa pelätä tarvitse.
AMANDA: Kyllä. Jumalaa toki — jos hän käy rankaisemaan.