JOSEFIINA: Ei se, vaan sen sulhasen veli. Taikka se on oikeastaan niin, että lupauduin sitten salaa sen sulhaseni veljelle, kun se itse on keuhkotaudissa ja kuolee ja kun Jannelta silloin kuoli entinen vaimo — se on Janne se, joka pyyti minua, kun paremmin tarvitsee vaimon, kun se jää tänne maan päälle elämään vielä ja on terve ja vahva ja niin herttaisaverinenkin, kuultaa kuin tuo yksi mansikkamarjan kylki vain.
AMANDA: Te odotatte sitten sen toisen kuolemaa?
JOSEFIINA: Mitäs, sitähän sitä tietenkin.
AMANDA: Mutta se on synti.
JOSEFIINA: Mikä synti? Jumalahan hänet itse pois kutsuu.
AMANDA: Vaikka.
JOSEFIINA: Ja jos eläisi, kyllähän minä sitten Kattaisenkin ottaisin, kun kerran lupasin, vaikka Janne se on toista, ei se ruikuttele, se kun sieppaa naisen itselleen, niin sitä on sitten sen ja sillä hyvä.
AMANDA: Onko sekin armeijalainen?
JOSEFIINA: Ei toki. Se on Isaksonin hevosrenki, se Kattainen oli, mutta ihmeesti se kestää kitua.
AMANDA: Jumala tahtoo teitä koetella.