JOSEFIINA: Pulskaksi ne ovat kaikki tähän asti sanoneet, mitä tuota sitten lienee.
AMANDA: Eikö ne vaimokseen pyydelleet?
JOSEFIINA: Pyh — mitä miesten sanoista. Kun rakastuvat, ovat pehmeitä kuin tuo yksi lankavyyhti, kietaisi vaikka sormensa ympäri.
AMANDA: Ha-ha-ha-haa.
JOSEFIINA: Saa niille sydämessään kerrankin nauraa. — Ja kuule, sitten minä satuin tänne armeijaan. Jumala käänsi sydämeni kerran ja sen jälkeen tulin tänne jääneeksi, ja elettävähän sitä on, samahan se millä, ja täällä tapasin sen Kattaisen sitten —
AMANDA: No?
JOSEFIINA: Phy — elä virka, eihän siitä mihin — se kuolee kohta.
AMANDA: Sekö —
JOSEFIINA: Se juuri se sama Kattainen.
AMANDA: Se sulhasesi?