"Näitkö sinä hänet, Eriika?"
"Kenet?"
"Sulhasesi."
"Entisen, tarkoitat. Älä pelkää, ei minua haittaa, jos hän on täällä."
"Minä kärsin, kun en tiennyt, miksi se tapahtui."
"Rakas."
Eriikan ääni oli varma ja lämmin. Se oli siis ollut tuskaton leikkaus.
"Näen, että tahtoisit tietää, Anna. Kysy vain. Minulta voit kysyä, tahi minä sanon suoraan, siinä ei ollut —" musiikki sotki hänen äänensä, niin että hänen täytyi kumartua ja kuiskata Annan korvaan, "siinä ei ollut sitä, jota sanovat rakkaudeksi."
Sitä sanoessaan näytti hän saaneen kiinni jostakin ajatuksesta. Katse kirkastui. Omituinen valo läikähti hänen kasvoilleen, niinkuin ihana näky olisi hänen silmiensä ohi kiitänyt.
"Minä tiesin sen."