Ja minä huomasin, ettei hänen kauluksensa ollut puhdas. Ei kauluskaan puhdas! Ei ollut kuka olisi huolehtinut. Ja minä, minä täällä vain aikaani tuhlasin enkä voinut auttaa.
Olisin tahtonut hänelle käteni ojentaa ja jotakin sanoa. Mutta ei sopinut. Olisin tahtonut sanoa hänelle kaikki. Mutta ei sopinut.
"Milloin matkustatte pois", kysyi hän.
"Niin pian kuin voin. Mieheni odottaa — hän on sellainen —"
Sanoin sen kevyesti ja valoisasti.
"Onnellista."
Nyökäytin päätäni ja hymyilin.
Kadulle paistoi aurinko näännyttävästi. Sydäntäni pakahdutti outo tunto.
"Hyvästi, täytyy kiirehtää", sanoin.
"Hyvästi, ehkäpä vielä tapaamme."