KATTAISKA: Siinä sen kuulette, ei hän uskalla eikä siinä mitään perää ollutkaan.
ANNA (Jeremiakselle): Kiellätkö sinä sen, mitä äsken sanoit?
JEREMIAS: En, enhän minä kiellä.
KATTAISKA: Mutta sinä kiellät!
JEREMIAS: Minä kiellän, minä kiellän.
VILLE: Kiellä, kiellä veikkonen, niin minäkin tekisin.
JEREMIAS (Villelle): Kun tämän olisi tiennyt, ei olisi pahennuksena ollut ihmisten välillä. Samahan minulle kumpi, ja vaikka molemmat, kun vain keskenään sopivat. Ja vaikka minua tässä manattiin mohametiksi, niin vaikka molemmat — sillä sitä rauhanaatetta minä rakastan.
KATTAISKA: Elä rupata enää, mars nyt pois vain, Jeremias. Etkö tiedä, että olet hyvityksen velkaa?
JEREMIAS (ottaa vehnäsen poveltaan, aikoo ojentaa sen ensin Kattaiskalle, vaan koettaakin salaa antaa sen Annalle. Kattaiska näkeekin sen ja Jeremias antaa sen hänelle.) So — sovitaan pois.
KATTAISKA (puraisee hyvillään vehnästä): Ettäs tästä opit jotakin, Anna (tarttuu Jeremiaksen käsipuoleen ja lähtee häntä viemään). Kun joku sinun sulhasesi vasta vie, niin peri pois vain. (Menevät.)