Emännöitsijä, hän inhosi jo häntä, oli ainakin inhonnut.
Ja agronoomi Göran ähki äänekkäästi kulkiessaan pitkin kumajavia lattioita, nyrkki puristettuna ja kasvot punaisiksi tulehtuneina.
"Stiina", huusi hän silloin palvelijalle. "Ole!"
Heti riennettiin. Samassa odotti Ole, hänen lemmikkihevosensa väristen ja levottomana isäntäänsä.
Ja hän ratsasti silloin, ratsasti sankkoihin metsikköihin, ratsasti ristiin rastiin, ratsasti hurjasti.
Mieli kepeni ja lauhkeana tuli hän takaisin. Ja hän taputteli Oleansa, hyväili sitä ja sanoi hyvää yötä.
Kuiskaeltiin hänen juovankin joskus.
Ja mitäpä ei hänestä kuiskaeltu!
"Se on tuleva rouva", sanoivat palvelijat Anitan tultua. "Siksi täällä nyt niin valmistellaan."
"Vielä mitä, lapsi tuo vielä on, tuskin kuudentoista, ja veljentytär kuuluu —"