"Olisihan se Annastiinakin, niin rivakka kun on, elänyt sillä työnteollaan aivan rempseesti ilman miehelle menemättä."
"Eipä sitä lähde kylän töissä kiertelemään, parempi se on omalle miehelleen."
"Olisipa huolettomampi naimatonna."
"Ainapahan sitä huolettomampi. Mutta on se niinkin tämän talonpoikaisen kansan, että naimisissa sitä olla pitää. Kun ei ole meillä niitä muitakaan hempeyksiä niinkuin herrasväkilöillä, niin kyllä sen miehen edes pitää. Se on niin aina parempi, sitä on kuin turvansa takana ja pitääpähän huolen lapsistaan."
"Mutta jos ei ollenkaan rakasta ja menee naimisiin —"
"E-he-he-hee", Annastiinaa nauratti, se tuntui hänestä niin hullunkuriselta. "Rakasta, ehee, eihän me koulunkäymättömät ihmiset niistä lirkutuksista. Mennään vain, jos on meno työnä. Se on tämän raakasen kansan laita niin, että jos rupeisit siinä vielä rakastelemaan ja vitkastelemaan, niin menepäs tiedä, miten vielä kävisi. Se on toista, kun ollaan hienompata lajia alunperin, ja on aikaa, niin mikäs, lystihän se on sitä venytellä."
Mutta sitten koetti hän vähän niinkuin korjaella sanojaan ja jatkoi:
"Vaan kyllähän sitä sitten ajanpitkään, kun muilta töiltään joutaa, rakastaa minkäpä rakastaa, jos mies ei ole hyvin jörökki."
"Vai niin. No, minkäslainen se Holopainen?"
"Mikäs, hyvä mieshän se Holopainen. Kyllä sen kanssa toimeen tulet.
Eikä tuo viero minua eikä lapsiakaan."