Apulainen katsoi.
"On, niin on, hän on katunut syntinsä ja tehnyt parannuksen."
"Kaduinhan, kaduinhan minä toki."
Pyhä Pietari hykersi käsiään yhteen. Hänellä oli niin hyvä mieli. Ei hän olisi puolestaan enää kenellekään pahaa tahtonut, niin vanha kun jo oli, hän puolestaan olisi kaikki taivaaseen laskenut. Ihmisraukat, samanlaisia kaikki. Mutta virka näet!
Hän korotti äänensä ja sanoi:
"Pelastettu olet sinä, ihminen, iankaikkisesti. Katso, joka anoo, sille annetaan, joka kolkuttaa, sille avataan."
Ja hän kolkutti taivaan portille, joka ylistyshymnin kaikuessa kätki sielun iankaikkiseen kirkkauteensa.
* * * * *
Mutta taivaan portilla kasvoi tungos, jokainen olisi tahtonut tietää sijansa, sillä epätoivo kalvoi heitä kauheasti.
"Kenen vuoro nyt!"