Sillä minkä taisi hän! Hän oli vain ase korkeimman kädessä.
Ja Pyhä Pietari osoitti ja enkelit tarttuivat sieluun, mutta sielu riuhtaisihen irti ja ensi kertaa kirosi, kirosi koko Jumalan taivaineen.
Ja se sattui kuulumaan taivaaseen, ja Jumala kutsutti miehen eteensä, ja kaikki sielut vapisivat, sillä he tiesivät, että Hänen vihansa on pyhä ja vanhurskas.
Mutta sielu päätti kerrankin olla luja ja sanoa, että taivaan järjestys oli väärä, ja ettei hän sellaisesta taivaasta, eikä sellaisesta Jumalasta välitä. Hän päätti, sillä totuus —
Mutta hyvä Jumala tunsi ihmisensä. Hän hymyili.
Ja enkelit hymyilivät.
Ja Jumala ojensi kätensä sielua kohti ja sielu lankesi polvillensa Herran jalkojen juureen, ja katso, samassa kirkastui sielu ja muuttui enkeliksi.
Ja koko taivas kaikui ylistystä Hänen rakkaudelleen, ja siitä sielusta tuli sitten nöyrin ja uskollisin palvelija Herran jalkain juuressa.
HERRAN TEITÄ
"Hyvä ihminen, sinun täytyy antaa ero tuolle sulhasellesi. Katsos, nyt ei hän välitä sinusta enää yhtään, kun sai sinut lupautumaan, juo vain ja juoksentelee toisten perästä. Eihän siitä mitä tule, ei sillä tavalla taloa laiteta. Pura, hyvä tyttö, pois kaupat, ettet ikääsi kadu ja toisia onnettomia maailmaan saata."