"Ei tee mitään, rakas lapsi, ei mitään, en minä siitä, olen saanut tottua kaikkeen."
Ääni oli särkynyt.
"Mutta lapsi?"
"Niin, on siellä, maailmalla."
"Hyvä Jumala, sinä voit jättää lapsesi, Helga, oman elävän lapsesi."
Sanat vihloivat terävinä.
"Voin jättää, minä voin jättää. Enhän minä voi lakata itse elämästä hänen tähtensä. Minulla on elämäni, maailmani, enhän minä voi astua sinne hänen kanssansa, en voi jättää kaikkea. Älä itke, Essi, sillä on hyvä siellä, parempi kuin tällaisen äidin luona. Siitä tulee ihminen siellä, vaatimaton, joka alkaa elämänsä taistelun alusta. Eihän minulla olisi kuitenkaan mitään annettavaa hänelle, kun olen niin köyhä, niin köyhä, kun olen tullut sellaiseksi, kun elämä on kuluttanut, ettei mitään enää voi tuntea, ei rakkautta, ei edes pienelle, pienelle lapsellekaan."
Ääni värisi repaleisena.
"Rakas Helga, olet kärsinyt ja kadottanut paljon elämässä."
"Kenties en mitään. Eikö se liene yhtä kylmää ja tyhjää itsessään aina."