EKBOMSKA: Kaikkea muuta katuu, vaan ei nuorra naimistansa. Niin on ferskin maku elämällä silloin. (Menee, katsoo ovesta.) Tuossapa tuo Hallinen vasta menee — (Huutaa huitoen kädellään.) Ihminen, ihminen, te siellä. (Vilkuttaa Hallista sisään.)
ELIINA: Äiti, elkää.
Hallinen tulee sisään.
EKBOMSKA: Eliina kertoi minulle jo kaikki. Onneksi olkoon. (Kättelee ja taputtaa Hallista.) Niin olin hyvilläni. No, ei muuta kuin pusut päälle vain. Eliina — noo. (Työntää Eliinaa.) Noo, en katso. (Kääntyy pois.)
ELIINA: Elkää, äiti.
EKBOMSKA: Kaino on vielä. Ei pidä Hallisen sitä viaksi lukea. Ennen oli niin, että kuta kainompi, sen parempi. Nyt on aika toisenlainen.
HALLINEN: Eliina on minun mieleiseni.
EKBOMSKA: Sehän onkin pääasia, jos tyttö on mieleisenne. Ja jos saan luvan esittää itseni lähempään tuttavuuteen. Ole sinä sinä, Kalle, ja minä olen minä, Fiina-täti, faster, sanovat ruotsiksi, vaan minä suomea kaikin puolin enemmän suosin. Ja se, että sinä olet sosialisti, Kalle, on sinussa pahinta. Muuta pois uskoa.
HALLINEN: Ei ole muutettavissa.
EKBOMSKA: Olkoon, minun puolestani ihminen kuin ihminen, vaan kauppiaan puolesta —