ELIINA: Te syytätte minua sitten.
HALLINEN: En. Kaikilla on joskus omat haaveensa, ymmärränhän minä siksi. Eliina, saanko pitää sinut omanani?
ELIINA: Ei vielä. Kunhan selitän joskus.
HALLINEN: Elä anna enää kaukaa odottaa — kuule — (Vetää häntä luoksensa.)
ELIINA: Elkää — joku tulee — ah — kun säikähdin!
Ekbomska tulee sisään ja huomaa nuorten hämmästyksen, vaan ei ole näkevinään. Hallinen väistyy ja menee ulos.
EKBOMSKA: Mitä hän täällä teki?
ELIINA: Artturi-herraa haki.
EKBOMSKA: Vaan mitä hän kanssasi puheli? Kosiko sinua? Näinhän minä.
Noo? Ja silloin sano sinä: jaa. Sanoitko sinä: jaa?
ELIINA: Elkää, äiti.