EKBOMSKA: Noin se tyttö mennä suikahti kaupaksi kuin ei mitään. Vasta sitä naitu ihminen tietää ihminen olevansakin. Kokemus se oli, joka minulle opetti, että lainmukainen naiminen se on elämän ensi peruste. Sille pohjalle kun rakennat, mitäpä rakennat, hyvä tulee.
ELIINA (joka on syrjässä seisonut, väistynyt vähitellen ovelle, kuuntelee, sanoo hätääntyen): Äiti, maantieltä kuuluu kärryjen rätinää. (Menee.)
EKBOMSKA (kuuntelee, sitten mennen Jynkän kamarin ovelle vasemmalle):
Maantieltä kuuluu kärryjen rätinää.
JYNKKÄ (tullen): Mitä! Sanoitko mitä?
EKBOMSKA: Maantieltä kuuluu kärryjen rätinää.
JYNKKÄ: Taidat kuulla kuulumattomia. (Kuulostaa.) Kun minä en mitään kuule. Vanhapa olet sinäkin jo, Viina. Kaikki tässä vanhetaan. (Istuutuu kiikkutuoliin.) Vaan ei nykypolvi jaksa enää sitä, mitä meidän on pitänyt. Tässä sitä on yhtenä kemmerretty, kemmerretty ja monet koetukset koettu. Eikä sinulla helpointa ole ollut. Ja noin pulski olet vielä ja aina nurkumaton. Ei ne nykyaikaiset naiset enää mitään jaksa.
EKBOMSKA: No nyt sitä kauppiasta, kun ihan kuin ennenkin.
Teresia tulee sisään. Hän on pitkä, solakka ja joustavan näköinen, alle kolmenkymmenen. Iho kalpea ja tukka väliväriä. Puettu rikkaasti.
TERESIA (rynnäten Jynkän luo, syleillen): Ukki, rakas ukki. Siinä se istuu entisellä paikallaan vielä, vanha pesäkarhu. Siinä yhä istuu, miksi et liiku pesästäsi.
JYNKKÄ (liikutettuna): Hautaan sitten, kun on vuoro.