TERESIA: Kuitenkin se on välttämätöntä ja pahalta tuntuvanakin joskus terveellistä.
JYNKKÄ: Lieneekö tuo?
TOHTORI: Verratkaamme vain entisiä ja nykyisiä aikoja.
JYNKKÄ (hilliten kiivastumistaan): Pahastipa, pahastipa taitaisi saada pettyä silloin.
Eevertti kurkistaa ovesta. Jynkkä katsoo muiden huomaamatta
tuimasti häneen. Eevertti katoaa. Jynkkä vetää oven kiinni.
TERESIA (kuunnellen): Isä sieltä tulee, tunnen askeleista. (Nousee vastaan, taluttaa isää käsipuolesta.)
JYNKKÄ (tohtorille): Jospa me sillä aikaa tämän maallisen linnan varustuksia tarkastaisimme. (Huutaa ovesta.) Miina, tulepas vähän auttamaan.
Tohtori ja Jynkkä poistuvat, ja Miina, vanhanpuoleinen, laiha hieroja, jolla on niskaan solmittu huivi päässä ja ylöskäärityt hihat, kulkee varpaisillaan toisten huomaamatta huoneen läpi vasemmalle.
TERESIA: Rakas isä, (silittää hänen harmaita hiuksiaan) oma isä.
Sellainen hiljainen isä. (Painaa päänsä isän olkapäätä vasten.)
IISAKKI (arkana): Että sinä tulit vihdoinkin.