TOHTORI (pakotetusti): Te tiedätte sen kuitenkin, tiedätte, että, että (tahtomattaan ratkeaa hän sanomaan välittömästi) — kuinka olen kaivannut teitä. Jos te tietäisitte, kuinka —
TERESIA (seuraten tohtorin tuskaa, heijastaen sitä, myös puhkeaa sanomaan välittömästi): Ja jos te tietäisitte, kuinka kauan, (ummistaen silmänsä) kauan sitten kaipasin teitä kerran.
TOHTORI (tuskallisesti): Teresia!
Teresia painaa päänsä käsien varaan. Äänettömyys.
TOHTORI: Katkerata on ollut. Ei mitään sovitusta elämällä.
TERESIA: Elämä on huono lastensa holhooja.
TOHTORI: Miksi en tavannut teitä ennen? Miksi tapasin liian myöhään, kun jo toiselle menemään valmistauduitte?
TERESIA: Niin, miksi? Sattuma on sokea. Se tekee meistä naurettavia.
TOHTORI: Muistatteko, kun kävelimme ja puhelimme tuolla kujalla ennen? Siitä on kuitenkin jo kauan, kuin iäisyys. Se oli teidän hääaattoinanne, kun te toista tänne jo odotitte. Muistatteko ne illat? Niiden muisto voi sairaaksi tehdä.
TERESIA: Muistan.