Eliina tuo tarjottimen, jolla on pullo ja lasit. Eevertti kaataa.
EEVERTTI (kohottaen lasiaan): Toivotan sopuisaa sydäntä!
MIINA: Joka onkin toista kuin onni.
EKBOMSKA: Vaan koska tämä ilonpäivä koitti —. Eikös katsottaisi korteista nyt elämän juoksua eteenpäin?
MIINA: Katsotaanpa vain. (Kaivaa kortit poveltaan, sotkee. Toiset, paitsi Eliina, joka istuu syrjässä neuloen sukkaa, kurottavat katsomaan povausta.) — Katsos, häähuone hyppäsi ja mikä iloinen trahteeraus kiirehtii tässä mamma-rouvalle. Rahoja syliisi nostat, ai sen tuhannen seteleitä. — Vaan pois muuttavat tältä paikkakunnalta nuoret. Eivät kasva nämä ahot marjoja heitä varten, eivät kuku tämän puolen käet heidän kuherruksillensa. Pois menevät — ja katso, heidän teilleen lankeaa kyyneleitä, aamupäivän kyyneleitä, keveitä kuin aamukaste. Vaan mikä on tuo nuori poikanen, joka lemmenliittoa tarjoaisi? Kaunis se on kuin metsänhirvi. Vaan katso, senkin sydänajatus on synkkä. Katsokaa, mustaa, pelkkää mustaa. Ikävää tapahtuu sinulle, Eliina. Niin ikävää, ettet aavistaa voi. Ei, pois panen kortit. Ne eivät puhu totta, levottomiksi kävivät. Ah, suuta jo kuivaa. (Ryyppää lasistaan.)
EEVERTTI (hyvitellen): Jos ikävää tapahtuu, mitä siitä. Kuin palavin rukous on ihmisrinnan puhtaan tuskan tunto. Ja kenelle tapahtuu muuta kuin ikävää? Kuka voi kerskata saaneensa, mitä halasi? Vain houkkio ja sokea, joka mitään ei nähnyt ja jonka elämä suurinta jumalanpilkkaa oli.
Miina nyökäyttää päällään.
EKBOMSKA: Laulapas sinä, Miina, Eliinalle nyt jotakin.
MIINA: Mitä minä laulaisin? No kuulepas, miten ennen morsianta opasteltiin. (Laulaa kiehauttaa vanhaa morsiamen opastuslaulua.)
Hoi mutso, sisar hyväni,
Elä anna armoasi,
Heinäsistä hempeyttäsi,
Rahasista rakkauttasi.