EKBOMSKA: Voittaakseen.
HALLINEN: Niin, voittaakseen elämisen ja kehityksen mahdollisuudet tuleville.
ELIINA: Vaan kun pahalla ja väkivallalla tahtovat —
HALLINEN: Olosuhteet pakottavat. Eikä pahuutta aina hyvyydellä saa voitetuksi. Eikä oikeudellakaan. Olemmehan nähneet kurjuutta. Mitä se oikeudesta tietää ja mitä se oikeudesta kertoo! Vaan yläpuolella oikeuden on ihmisyys, ikuisesti taisteleva ja oikeuksiansa etsivä. Kuin nälkäinen ja kahlehdittu eläin kohottaa se päätään, ja sen tuskanhuuto kajahtaa yli maanpiirin.
EKBOMSKA: Ei, ei ole hyväksi tällaiset sanat.
HALLINEN: Lakkorahasto on pieni ja lähden täältä kaupunkiin tovereilta apua saamaan. Eliina, tule minun omakseni. Ehkä puutettakin kärsimään. Se meidät yhteen vihkiköön!
EKBOMSKA: Mitä! Eikö vihitettäisi?
HALLINEN: Eikö ole meidän oma asiamme, milloin toisiimme suostumme?
Mitä sillä asialla on papin kanssa tekemistä?
EKBOMSKA: Ei, sanon minä. Kihlaus on sillä purettu. Etkös häpeä, kunniallisille ihmisille mokomaa sanoa. Häpeä, sanon minä. Kaikkien kanssa sitä tekemisiin sattuukin. Luulin teitä ihmisiksi, koiria olette.
HALLINEN: Annamme anteeksi erehdyksenne. Joskus keskustelemme järkevämmin.