ELIINA: Antakaa minun olla. Olen niin onneton.
MIINA: Tyhjästä olla onneton. Niinkuin se ansaitseisi. Ja kiittämätöntä se on Jumalaakin kohtaan olla onneton. Ihmisasioita ne ovat kaikki ja järjestää kaikki voi. Kyllä kummi auttaa. Niin, (kuiskaa) ei suinkaan se Artturi-herra ollut?
Eliina painaa päänsä alas.
MIINA: Sano ei, niin minä uskon.
Eliina vaikenee vaivautuneena ja kalpeana.
MIINA: Lapseni, luuletko, ettei maailma ole murhetta täynnä? Se on murhetta täynnä. Ei maailmassa ole niin onnellista kuin näyttää. Jokainen luulee olevansa onnettomin, kun jotakin sattuu. Vaan toisia on aina onnettomampia vielä. Vaan mistään ei tiedetä, kun lapsellinen ja nuori on ihmisajatus vielä. Elä pelkää, kyllä kummi auttaa.
ELIINA: Ette te voi.
MIINA: Pitää voida. Lapset, ette te tienneet —
Eliina on vaiti.
MIINA: Elä pelkää, en pahaa tahdo. Elä sano vain äidillesi tästä. Elä kenellekään, niin on asia autettavissa. Sillä tässä on se paikka, jossa ihmisen velvollisuus on Luojan töitä noin niinkuin vähän korjailla. Niin, lapsukainen, koeta olla iloisempi hiukan ja kunnialla kuormasi kantaa.