TERESIA (levollisesti): Ettei se ole yksin uuden ajan, sen sinä itsestäsi tiedät. Ja ettei se kohdaltani ole pahetta, sen minä tiedän, ja se riittää.
JYNKKÄ: Uskallatko sinä —
TERESIA: Uskallan.
JYNKKÄ: Silmieni edessä siinä seista?
TERESIA: Miksi en? Tunnemmehan me toisemme, niinkuin kaksi eri ihmistä voi toisensa tuntea. Puhukaamme suoraan kerran. Syvällä on valhe meissä, kun itsessämme emme mitään näe, vaan toisissamme kaikki paheet.
JYNKKÄ: Valhe — minussa?
TERESIA: Sinussakin. Niin kauan kuin muistan, on sinulla peitettävää ollut. Valheelle olet kaikki rakentanut.
JYNKKÄ: Pois minun talostani!
TERESIA: Tämä on isäni koti.
JYNKKÄ: Maantie on hänen kotinsa.