TOHTORI: Sinun olentosi saattaa minut hulluksi. Sinun liikkeesi, sinun sanasi, sinun äänettömyytesi ennen kaikkea. (Tarttuu rajusti Teresian käteen, vetää hänet luoksensa.)
TERESIA: Ei, ystäväni, ei saa.
TOHTORI: Miksi? Miksi? En voi —
JYNKKÄ (tulee samassa sisään vasemmalta Hallisen jättämät paperit kädessään. Nähtyään nuoret jää hän seisomaan kuin kivettyneenä): Teresia! (Hänen äänensä jylisee.) Teresia!
Teresia ja tohtori eroavat. Tohtori painaa päänsä alas, vaan Teresia katsoo lujana ja tyynenä kumpaakin. Heikko hymy kierii hänen suupielissään, kun hän näkee tohtorin hämmästyksen ja heikkouden.
JYNKKÄ (viittaa kädellään, kun tohtori koettaa sanoa jotakin, ja painaa toisella kädellä sydäntään): Ei mitään, ei mitään. Alan ymmärtää.
TERESIA: Ukki —
JYNKKÄ: Alan ymmärtää tätä uutta aikaa, tätä vapautta, tätä mätää, jota joka puolelta löyhkää.
TERESIA: Minä pyydän, väärin käsitätte, ukki —
JYNKKÄ: Ei mitään pyytämistä. Tokko tuota tiedät, miksi tätä pahetta ennen sanottiin, tätä uuden ajan rutsaa ja löyhkää?