JYNKKÄ: Mene sydänverinesi. Eipähän sinua työhön saane kuitenkaan.
EEVERTTI: Työ, se ei ole kaikkia varten.
JYNKKÄ: Vaan leipä ja koti, ne ovat kaikkia varten.
EEVERTTI (leikillä): Vaan missä on sinun kotisi, ihminen? Siinäkö, johon huoneesi rakensit? Siinäkö, jossa ajatuksesi asuivat, siinäkö, jossa sukukuntasi kukoistivat? Katoavaa on kaikki. Kun ilmojen tuulet tulevat ja puhaltavat, katso, maahan jaottuvat sinun rakennustesi hauraat seinät ja tyhjiin häviävät sinun töittesi tyhjät jäljet. Ajattele tätä, lanko, eläkä ole suotta viattomille vihainen.
JYNKKÄ (lauhempana): Mitä minä sinulle vihainenkaan. Vaan katsos, tuossa on nyt Iisakki ollut tasaantumaan päin. Työhönkin on jo ryhtynyt. Jos tuo tuosta ajattelemaan jo oppisi ja kotiutumaan ja ne kiertolaistapansa jättämään. Johan tuo taitaisi olla aikakin, kun viisissäkymmenissä mies. Vaan eläs, jo olitte taas tässä toissa yönä otelleet. Sitä en salli.
EEVERTTI: Sanoinhan minä Iisakille: Holhoojasi ei salli.
JYNKKÄ (kiivastuen): Holhoojasi — vai ivaat siinä vielä. Minä en salli, minä.
EEVERTTI: Minä, minä — kaikki ne ovat minuja vain —.
JYNKKÄ: Mikäs sinä olet?
EEVERTTI (pehmeästi): Vain muoto, vain osa yhdestä, itsessäni en mitään.