ELIINA: Minun täytyy.
EEVERTTI: Jos sinun täytyy ajatella, ajattele kauniita asioita.
Ajattele kauniita tarinoita, niitä on niin monenlaisia. Ihanoita.
Niistä voi löytää lohdutuksen. Oli kerran eräs nuori äiti ja Jumala
siunasi hänet ja hän synnytti pojan maailmaan. — Muistatko?
ELIINA: Synnytti pojan?
EEVERTTI: Ja poika kasvoi ja vahvistui hengessä ja viisaudessa ja oppi rakastamaan maailmaa ja elämää ja sen kauneutta omalla tavallaan. Vaan ihmiset eivät ymmärtäneet häntä, he pilkkasivat ja vainosivat häntä. Hän kärsi paljon, vaan hän ei ollut katkera, hän rakasti heitä, siunasi niitä, jotka häntä sadattelivat. Niin pitää oppia tyytymään ja ymmärtämään ja kärsimään. Vaan ajattelehan, että hän oli herttainen, pieni lapsi ensin. Ajattelehan sitä, ajattele ilolla. Lapsi, kenelle sellainen on uskottu, on siunattu maan päällä. Miten ihanaa, (unissaan) eikö kaikkea kärsisi — oh-hoh — (Vaipuu unen horrokseen uudelleen.)
ELIINA: Niin, herttainen, pieni lapsi. Jos kaikki sitä sysivät, äiti ei —
EEVERTTI (unissaan): Niin — äiti ei — oh-hoh.
ELIINA: Jos kaikki vihaavat, äiti ei. Se sitä suojelee, se sitä varjelee.
EEVERTTI nukkuu.
ELIINA: Herttainen, pieni lapsi — kuulkaa, sanoitteko te — (kuuntelee) — Nukkui. (Mennen vuoteensa luo, riisuutuen hiukan.) Nyt voin ehkä nukkua ja ajatella siten, kauniisti. (Istuallaan vuoteella, kädet ristissä.) Kun Herra on mun paimenein, ei multa mitään puutu. Hän kaitsee minua ja vie minut virvoittavien vesien tykö. — Kiitos, Jumala, kun rauhan annoit. Varjele Sinä minua. Johda minua teillesi. Anna kärsiä, kun kärsittävä on. Koettele minua. Ja jos minun sydäntäni ahdistaa ja mieleni on raskautettu, anna Sinä armosi ja käännä kasvosi minun puoleeni ja anna minulle iankaikkinen rauha. (Laskeutuu pitkälleen rauhallisena.)
Äänettömyys.