MIINA (kurkistaa ovesta ja kuiskaa): Joko täällä nukutaan?
ELIINA: Jo Eevertti-herra.
MIINA (ääneen): Eevertti, Eevertti! (Hiljaa.) Jo nukkuu, Luojan kiitos. Nyt, lapseni, nyt tulen avuksesi. Jo on aika, (katsoo ikkunasta) kuu korkealla kumottaa, (kuuntelee) ja yksinäinen yökehrääjä rauhatonna harhailee, harhailee.
ELIINA: Mitä Miina ajattelee?
MIINA: Pahasta lapsen päästän.
ELIINA: Vaan minulla on nyt hyvä olla.
MIINA: Omaa parastasi et tiedä. (Kulkee pöydän luo, kaivaa poveltaan pussin, jonka aukaisee ja josta levittää taikakaluja ja pulveripusseja pöydälle. Tunnustelee yhtä pulverilippua ja supisee:)
"Päästä, luoja, päästä, luonto,
Päästä, päähinen jumala,
Suuren mieron suuteloista,
Pahan sijan paisumoista."
ELIINA: Mitä Miina ajattelee?
MIINA: Rohtoja lapselle annan. Yrttipölyä vain, se pahat mielet poistaa. Ei se ole myrkkyä edes. Vaikka on täällä sitäkin. Sitä kaatuvatautisten pulveriin pannaan. Kaikkea on Miinalla ja kaikkia Miina auttaa. Sääli on ihmisiä, sääli. Syntikö, kun kuorma on liian raskas, kevennellä sitä? Syntikö? Ihmisten keksinnöitä kaikki.