TERESIA (ojentaa kätensä tohtorille, joka seisoo syrjempänä): Hyvästi, matkustan kohta.
TOHTORI: Hyvästi. Matkustatteko? (Epäröiden, hiljaa.) Eikö sanaakaan enää?
TERESIA: Ystäväni, luuletteko, että meillä on sanoja toisiamme varten.
Ymmärtäkäämme sanoitta pienet erehdyksemme. Elämä on niitä täynnä.
TOHTORI: Ymmärrän teitä.
TERESIA: Ja toivon, ettei tämä tapaus täällä suurempia tutkimuksia synnytä. Mikä on, se on. Hän lepoa kaipasi. Täällähän voi väsyä (painaa väsyneenä silmänsä kiinni) — voi väsyä ihminen joskus, kun harhailee, harhailee yksin — (Hänen sisäinen tuskansa nousee.) Harhailee yksin koko elämänsä. Missä määrät tuskillensa? Missä sovitus?
Äänettömyys.
EEVERTTI (unohtaen toiset, Eliinalle): Lepo ikuinen hellästi levitä rauhasi viileä syli. Yö ikuinen iäksi peitä lapsesi levoton uni.
EKBOMSKA: Lieneekö poloinen saanut autuutta edes, kun niin äkkiä lähtö tuli?
MIINA: Saanut on. Katsokaa. Rauha kaunis on kasvoillansa, kun elämän kruunua perimään kulkee.
TERESIA: Elämän kruunua?