ANNA. Soo! Siis ei mistään kieltoa?
ALMA. Tehkää niinkuin suvaitsette.
ANNA (Itsekseen). Meneehän se mukiin. Mutta kumminkin kaikki kysyä täytyy ja se käypi raskaaksi vanhalle Aadamille. (Kovasti). Vaan eiköhän se paisti siellä pala; taaskin se Kreetta taisi mennä suplattamaan — (menee kiireesti vasemmalle).
ALMA. Kuinka vastenmielinen! Kuinka hirvittävä! Enköhän vaan liene kumminkin hypännyt "hulluun tynnöriin", niinkuin Liisa sanoo.
LIISA (oikealta, kantaa tohveleja ja kevyttä kesäleninkiä). Rouva! kas tässä! (auttaa pukeumaan, riisuu kengät ja panee tohvelit jalkaan, kengät sohvan alle).
ALMA. No, Liisa, mitä pidät uudesta kodistamme?
LIISA. Vaikka paikalla lähtisimme vanhaan kotiimme.
ALMA. Ei sentään vielä! Onhan Jaakkoseni täällä.
LIISA. En suinkaan minä menoamme surisi! — Kyllä vain taitaa koitua meille kolme perjantakia joka viikolle. — Talo on kyllä vahva ja vankka, mutta tuo noita — suokaa anteeksi, Almarouva, kyllä se teille keittää oivallisen kaalin —
ALMA. Kyllä Jaakkoherra puollustaa minua!