ANNA (hakee). No, mihin kummalle sen paninkaan? Ei, en löydä mistään, (huutaa): Kreetta! Kreetta! tule joutuin tänne!
KREETTA (hihat ylöskäärityt, vasemmalta, ovessa). Kah, mitä se rouva huutaa! Mikä tuli?
ANNA (epäillen). Mikä tuli! Ei suinkaan se asevelvollinen liene taaskin tul —
KREETTA. No, mitäs se rouva taaskin! Vaan mikäs teille tuli?
ANNA. Mikä tuli, senkin kuopus! Hae sukkelaan käsiini se Jaakkoherran kirje. Joudutko —
KREETTA. Jaakkoherran kirjeen rouva taannoin unehutti kyökin akkunalle.
ANNA. Nouda se sukkelaan tänne!
KREETTA. Heti! heti! (menee vasemmalle).
ANNA. Kyökkiinkö sen muka olisin heittänyt! Ei mar! Kyllä se tuo huhkain on sen sinne kuljettanut. Ovat ne hirveän utelijaita sentään nuo nykyiset palvelijat. — Toista oli ennen mui —
KREETTA (tuo avatun kirjeen). Kas tässä!