ILLI. Ja kuinka meille juuri osuisi aina nuo kaikkein kurjimmat, raukat. — Se on ihmeellistä se! Ei, se syy ei kelpaa!
SUSANNA. No, mitäs sinä sitte luulet? Sanoppas nyt!
ILLI. Hm. Syy täytyy olla sepissä jos sysissäkin.
SUSANNA. Huonot sepät ja märät sydet siis? Niinkö?
ILLI. Aivan niin. Kun kerran maksamme palvelijoillemme kohtuullisen palkan, annamme heille terveellisen ruo'an ja sävyisän kohtelun, niin on meillä oikeus vaatia kunnollista työtäkin, ja palvelijan velvollisuus on täyttää tätä oikeutettua vaatimusta. Mutta kuka on velvollinen heille opettamaan talon-tapoja ja talossa noudatettavaa järjestystä?
SUSANNA (kovin hämillään) Luonnollisesti — — — luonnollisesti — — —
ILLI. Luonnollisesti isäntäväki, tai taloutta johtavat henkilöt. Kukas muu. Onko meillä ohjattu palvelijoita? (äänettömyys). Ei ole, sen olen huomannut. Siinä se juuri onkin syy.
SUSANNA (silmät maahan luotuina, nolona). Mutta, jos itse — ei — oikeen — osaa — kaikkea — —
ILLI (keskeyttää) Kuinka silloin taitaa toiselta vaatia? — Ei itse osaa! — Hm! — Siinä sitä ollaan. — Miksi et ole sitä minulle heti sanonut? Miksi sinä olet koettanut näyttäytyä osaavampana kuin todella olet? Sinulla kuitenkin oli paha omatunto taitamattomuudestasi. — — Ja kuinka voi ihminen ottaa vastaan paikkaa, jota omatunto kieltää ottamasta? — Jaa, jaa! Sellaisia luonteita, ikävä kyllä, löytyy paljon, jotka tekeytyvät tietävimmiksi kuin todella ovat. He ovat raukkoja. Eivätkä he älyä, että ennemmin tai myöhemmin heidän taitamattomuutensa tulee huomatuksi. Niinkuin nytkin. — Tässä tapauksessa on alettava alusta, ihan aakkosista alkaen. Eikö niin hyvä Susanna? Niinhän sinäkin teet? Minä toimitan sinulle opettajan, jonka johdolla sinusta voi tulla hyvä emännöitsijä. (Susanna nyyhkyttää). No! Ei nyt tarvitse käydä surumieliseksi sentähden. Arvaappas kuinka minä tekisin Susanna?
SUSANNA (hämillään), Sinä tietysti muuttaisit talosta pois — — ja ehkäpä minäkin — —