Aivan toiset olivat Alicen ja Amyn mielipiteet siinä, kun he istuivat ja supattivat erään ompelupöydän ääressä, eikä työ näyttänyt heiltä sujuvan.
— Ovat ne kummallisia ihmisiä, sanoi Alice, nyt heistä Ninni on liian nuori käymään huveissa. Minä olen kuulunut seuraelämään niinkauvankun muistan.
— Täti Ståle sanoi kerran, että on edullista pysyä lapsena niinkauvankun voi.
— En käsitä minkävuoksi.
— Juu, silloin pysyy kauvemmin nuorena.
— Se ei olisi hullumpaa, mutta en minä sitä usko.
— Ja sitte sanoi hän, ettei ole hyvä ajaa lapsen päähän muita ajatuksia niinkauvankun hänellä on leikkinsä, eikä olo hyvä kasvavalle tytölle väsyttää itseään tanssilla ja valvonnalla.
— Minä en voi kuulla! Ei lystistä kipeäksi tule. Äiti ei milloinkaan ole niin terve ja voimissaan, kuin seuraelämän humussa.
— Luulenpa koko syyn olevan siinä, että pelkäävät Ninnin saattavan
Marian varjoon, sanoi Amy ilkeästi.
— Tokkopa? Täti Stålehan on oikea hyveen esikuva.