— Hän pelkää tarttumista, sanoi tohtori suutuksissaan, siinä koko juttu. Vaikka ei minusta hänen kauneutensa senkautta suuriakaan kärsisi.
— Se on hirveä tauti, sanoi Eedit. Ei sovi ihmetellä, että ihmiset sitä kauhistuvat. Sillä eihän siinä yksin kauneus ole vaarassa, vaan myöskin näkö sekä kuulo jopa henkikin.
— Mutta nyt juuri häntä tarvittaisiin. Kaksi hoitajaa on sairastunut, eikä ole helppo äkkiä saada uusiakaan. Mutta entäs sinä Eedit, sinun pitäisi pysyä poissa täältä jonkun aikaa eikä myöskään käydä köyhiesi luona, sinä voit sairastua itsekin — — sehän olisi kauheata, jos sinä — — —
Eedit loi häneen nuhtelevan katseen:
— Äskenhän juuri sanoit, että tarvitsemme hoitajia enemmän kuin koskaan. Näyttäisinkö minä huonoa esimerkkiä vetäytymällä vaaran suusta. Et kai sitä tarkoittanut? Soimasit Hildur Jonsonia samasta syystä.
Tohtori kääntyi akkunaan päin ja rypisti kulmiaan. — Se on toista — sanoi hän kuin itsekseen. Mutta Eedit ei huolinut väitellä hänen kanssaan, vaan lähti saliin vastaanottamaan vieläkin erästä sairasta.
Uskollisesti pysyi hän paikallaan koko ajan, kun isorokko raivosi, ja oli kuin Jumalan käsi erityisesti olisi varjellut tuota rohkeata tyttöä, sillä ihmeeksi hän itse säästyi taudin kourista.
* * * * *
Osuipa jonkun ajan perästä kaupunkiin ylhäinen matkustaja. Se oli muuan nuori kreivi Hermanson, kaunis, komea mies, jolla oli pienet sievät viikset ja "hurmaavat" silmät, kuten naiset sanoivat. Piankin tiesi huhu kertoa, että hän oli Alice Lagerin armastelija. Eikä siitä ollut epäilystäkään. He kulkivat käsitysten suuremmilla liikekaduilla. He ajelivat yhdessä Alicen äidin tai veljen seuraamina, ja jokikisen illan vietti kreivi Alicen kodissa. Ennen pitkää pidettiinkin muhkeat kihlajaiskemut kauppias Lagerilla ja niitä miekkosia, jotka saivat kutsun näihin kemuihin, pidettiin oikeina onnen suosikkeina. Kreivejä ei nähty joka päivä moisessa pikkukaupungissa, ja kihlajaisissa oli aina hupaista. Oli myöskin suuri joukko sellaisia, joita ei ollut kutsuttu, ja he lohduttelivat itseään tirkistelemällä avonaisten akkunain takaa häikäisevän valoisiin huoneisiin, tehden siten huomioitaan sekä ääneen että itsekseen.
— Kas, nytkös rouva Lager on mielissään, arveli joku joukosta. —
Koko kreivin saa vävykseen, se ei ole mitään vesivelliä se.