— Kas, niin usein käy paljon liehakoiduille tytöille. Miehet häiläköivät heidän ympärillään ja maikastelevat kauniilla sanoillaan, mutta eivät kysy: tahdotkos tulla vaimokseni? — ja ilman sitä ei kuitenkaan synny mitään naimista. Köyhä mies taas ei uskalla tosissaan lähestyä. Kuinka voisi Alice viihtyä muuten kuin silkissä ja kullassa, tansseissa ja huveissa, ja sitä ei joka miehen kukkaro kestä. Eikös siellä nyt ole juossut apteekaria, lääkäriä, konttoristia, luutnantteja, opettajia, maatilanomistajia, asessoreja, jopa tuo totinen pikku pappikin, entinen apulaisemme, joka sittemmin sai keuhkotaudin ja lähti tiposen tiekseen. Kaikki ne ovat häntä pokkuroineet, hänelle runoja rustailleet ja kukkia lähetelleet, mutta siihenpä se on jäänyt. Minä sen tiedän, sillä sisarentyttäreni Jaana palvelee siellä kamarineittynä, Jeanettiksi kutsuvat he häntä hienommuuden vuoksi.
— Totta kai joku niistä kosikin?
— Kosi, kosi, mutta eihän Alice suostunut kelle tahansa, kun oli tiedossa parempiakin kosijoita.
— Ja nyt hän sitte on pois surusta.
— Juu, ja hyviin naimisiin joutuikin.
— Missähän lievät tutustuneet?
— Helsingissä, ja sitte hän kävi kerran heidän kanssaan Tukholmassa. Heillä piti välttämättä olla herra muassaan, ja Alicen veli kun nyt on sellainen heittiö, eikä isä milloinkaan lähde nurkkiaan ulommaksi, tarjoutui kreivi matkatoveriksi. Hän tietysti sai vapaan kyydin. Niin, nähkääs, rouva Lager tietää mitä tekee.
Kreivi Hermansonilla oli vain lyhyt virkaloma, ja kun hän muutaman hupaisen viikon loisti pikku kaupungin tähtenä, piti hänen jälleen matkustaa pois.
Kihlaus tapahtui kesällä, ja talvella piti häät vietettämän, sitte kun kreivi palaisi takaisin.
Päivää ennen kreivin lähtöä tehtiin jäähyväishuviretki metsään. Lagerin perhe, muutamia läheisiä ystäviä, niiden joukossa Amy Lundin, joka ei saanut koko edellisenä yönä unta pelkästä ilosta ja ylpeydestä, sekä kreivi ottivat osaa retkeen. Naiset ja vanhemmat herrat ajoivat vaunuissa, nuoret herrat ratsastivat. Kreivi oli taitava ratsumies ja esiintyi sinä päivänä erittäin edukseen. Alice oli ihastunut ja kaikilla oli sanomattoman hauskaa. Kun tuo iloinen seura illalla palasi, piti nuoren kreivin kannustaa hevostaan komeaan hyppyyn Lagerin talon edustalla. Oliko sitte samppania vaiko rakkaus huumannut hänet ja saattanut epävarmaksi, tai säikähtikö hevonen, siitä ei oltu varmat, mutta hevonen suisti ratsastajansa ja kaikkien kauhuksi makasi nuori mies näköjään tiedottomana maassa. Taintumisia, hätähuutoja. Paikalle kutsuttu lääkäri selitti kuitenkin, että kreivi eli, etteikä hän ollut aivan pahasti loukkaantunut. Huolellinen hoito ja hiljaisuus tekisivät hänet ennen pitkää terveeksi. Kreivi kannettiin Lagerille, vierashuone pantiin kuntoon, ja kun lääkäri oli tarkkaan tutkinut vamman, sitonut haavan päässä ja pannut kääreen polvelle, joka oli loukkaantunut, lähti hän pois ja lupasi palata aamulla aikaiseen. Kreivin palvelijan piti valvoa ensimmäinen yö kreivin luona.