— Aivan hyvin, hiukan puuvilloja vaan hyvä neiti.
— No, pankaa niitä sinne.
— Mutta minä en voi luvata tätä valmiiksi ennenkun perjantai-illaksi, sillä minulla on paljon työtä, ja yksi ompelijoista on sairastunut.
— Sepä ikävä, mutta jos saan sen perjantaina hyvissä ajoin, niin käy se päinsä.
— Kyllä, neiti saa olla aivan levollinen.
— Koetan. Te olette luotettavin ompelija mitä tunnen. Kuinka neiti
Sundström voi?
— Kiitos, hän on reipas, mutta hänen silmänsä ovat jo hyvin heikot. Minä olen ottanut osalleni kaiken homman, täti antaa vaan hyviä neuvoja. Vaan hyvästi nyt, täällä minä seison viivyttelemässä neitiä.
Eelin jätti hyvästi ja kiiruhti pois. Alice seurasi mietteisiinsä vaipuneena häntä silmillään, katsellen, kuinka hän käärö kainalossa mennä liidetti katua eteenpäin nyökäyttäen joskus iloisesti päätään jollekin tuttavalle.
— Kaikki ihmiset näyttivät niin iloisilta ja tyytyväisiltä, ja kuitenkin tuntuu elämä minusta niin viheliäiseltä, huokaili Alice istuutuen jakkaralle vaatetuspöytänsä eteen. Hän katsahti kuvastimeen.
— Täytynee koristaa syyshattuni keltaisella, hymyili hän itsekseen.