"En muista sinua nähneeni", sanoi vanha herra ystävällisesti, "Pyhäjärvellä on monta torpparin poikaa, mutta jos sinulla on asiaa minulle, niin sano vaan vapaasti."
Jaakko kertoi nyt hänelle äidistänsä ja rahoista, joita hän aikoi hänelle lähettää. Vanhalle herralle tuli kyyneleet silmiin kuullessaan pojan yksinkertaista kertomusta tästä vaivaloisesta matkasta ja huomatessaan, kuinka uskollisesti Jaakko koki auttaa äitiänsä.
"Minä olen nyt juuri kotia lähdössä", sanoi hyvä vanhus, "tule kanssani, niin puhutaan enemmän asiasta."
Siellä sai Jaakko puolisen, jommoista hän ei koskaan ennen ollut syönyt, ja kerrottuansa enemmän kodistansa, veljestänsä ja kaikista, sai hän seurata vanhaa herraa postikonttooriin. Siellä pantiin Jaakon rahat kirjeeseen, jonka hyvä herra oli kirjoittanut Pyhäjärven papille. Sitte painoi postimestari viisi suurta sinettiä sen päälle ja sen tehtyä pani hän sen suureen kirjeläjään laatikkoon. Köyhä Jaakko oli niin onnellinen ja iloinen, kun kaikki oli toimitettu, niinkuin hän itse olisi saanut rahoja, vaikka hänellä itsellään ei ollut niin penniäkään. Hän sai jäädä yöksi vanhan herran luokse, mutta sitte tahtoi hän heti lähteä etsimään Kilpeä. Pitkän vaelluksensa ja suuren hädän perästä tuli hän vihdoin herrastaloon, jonne hän oli jättänyt pikku veljensä.
Mutta siellä ei häntä enää tunnettu. Satoja kerjäläisiä oli siellä käynyt sen perästä, kymmeniä oli maannut kipeinä, he eivät muistaneet kaikkia eivätkä voineet sanoa mitään Kilvestä. Jaakko istuutui kynnykselle ja itki. Missä olikaan hänen veliraukkansa? Oliko hän elävä vai kuollut? Silloin näki hän isännän itsensä pihalla. Jaakko meni hänen luoksensa.
"Armas herra, nyt olen tullut takaisin kuulemaan veljestäni Kilvestä, jonka jätin kipeäksi teidän tupaanne. Te lupasitte pitää häntä siksi kuin tulen takaisin. Missä hän nyt on?"
Isäntä vastasi: "Minä muistan sinut hyvin. Pikku veljesi makasi kipeänä yhden viikon ja sitte otti Herramme hänen luoksensa. Älä ole suruissasi", lisäsi hän, kun Jaakko takkinsa hihalla kuivasi kyyneleitänsä, "älä ole suruissasi, taivaassa on hänen hyvä olla, ei hän tarvitse kärsiä puutetta ja hän on nyt autuas enkeli."
Nyt ei ollut Jaakolla muuta neuvoa kuin kääntyä takaisin Helsinkiin, kenties voisi hän kumminkin saada työtä kevääksi tai kesän ajaksi.
Eräänä päivänä maaliskuussa seisoi Jaakko suuren akkunan edessä kadulla ja katseli kuinka muudan rouvasihminen neuloi koneella. Köyhä poika ei ollut koskaan ennen nähnyt sellaista konetta ja hämmästyneenä katseli hän sellaista ihmettä. Vihdoin meni hän sisään suuresta ovesta ja pyysi saadaksensa lähempää katsella tuota taidokasta laitosta. Huone oli suuri kauppapuoti, ja herrat antoivat hänelle muutamia kuparirahoja ja käskivät hänen mennä tiehensä, mutta Jaakko pyysi vielä kerran saada lähempää katsella konetta. Nyt astui puodin omistaja sisään ja kuultuansa pojan pyynnön, myöntyi hän heti siihen, sillä hän oli hyväntahtoinen mies. Jaakko seurasi rouvasihmisen liikuntoja tarkkaavilla silmäyksillä.
"Kuinka paljo voi neuloa päivässä?" kysyi hän.