"Minä pelkään enimmin huonoa esimerkkiä", sanoi Anna, "Olen kuullut, että kaikki tehtaantytöt ovat huonoja ihmisiä."
"Eihän toki, Anna", sanoi papinrouva vakavasti, "mutta ne raukat tulevat usein niin nuorina ja kokemattomina tehtaaseen. Ne, joilla ei ole kotia, asuvat yhdessä toisten yhtä nuorten ja lukemattomien, ehkäpä jo turmeltuneiden tyttöjen kanssa. He ovat ilman turvaa, joutuvat helposti huonoon seuraan, eivätkä ymmärrä arvostella ihmisiä. Heillä ei ole ketään, jolta kysyisivät neuvoa, ei ketään, jonka puoleen voisivat kääntyä. Siksi he helposti joutuvat kiusaukseen ja lankeevat. Mutta heidän joukossaan on monta hyvää ja kunnollista tyttöä. Ja onhan Miina saanut kasvaa kahdeksannentoista ikävuoteensa asti hyvässä kodissa. Hänen pitäisi voida pysyä hyvillä teillä. Ja sitä paitsi hän on vakava ja kelpo tyttö."
"Niin, onhan hän", myönsi Anna, "mutta eikö rouva kumminkin kieltäisi häntä menemästä tehtaaseen? Menköön ennemmin palvelukseen, jos tahtoo pois kotoa."
"Minä en tekisi oikein, jos sekaantuisin asiaan", sanoi papinrouva ystävällisesti taputtaen Annaa olkapäälle. "Miina on kesästä saakka ajatellut tätä asiata, ja vaikka hän minunkin mielestäni tekee tyhmästi jättäessään hyvän kotinsa, jossa hänellä on tarpeeksi työtä, niin on parasta, että nuoret saavat koettaa, miltä tuntuu maailmallaolo, kun eivät enää viihdy kotona. Jos on kasvattanut lapsensa Jumalan pelvossa ja hyvissä tavoissa ja opettanut heitä tekemään työtä, niin voi tyyneesti lähettää heidät maailmalle. Jos sinä nyt kieltäisit häntä menemästä, niin hän ehkä tekisi tyytymättömästi työnsä täällä kotona ja toivoisi vain pois ja kuvittelisi, että olo tehtaassa olisi niin paljon parempaa. Mutta jos annat hänen koettaa, niin on mahdollista, että hän tulee takaisin jonkun ajan kuluttua. Juuri siksi, että Miinalla on niin hyvä koti ja että hän on niin järkevä tyttö, toivon minä kaiken käyvän hyvin."
Anna huokasi syvään. Hän oli todellakin toivonut, että papinrouva sekaantuisi asiaan, neuvoisi Miinaa, niin, vieläpä kieltäisikö häntä menemästä tehtaaseen. Mutta kotimatkalla hän ajatteli tarkemmin asiata ja tuli lopulta vakuutetuksi siitä, että rouva oli oikeassa.
Kun hän astui tupaan, seisoi Liisa uunin ääressä laittamassa ruokaa, Miina kirnusi voita ja pikku Tiina nukkui sängyssä. Isä ja pojat olivat metsässä.
Molemmat tytöt katselivat uteliaina äitiä, kun hän pani huivinsa arkkuun ja otti esiin rukkinsa.
"No, mitä papinrouva sanoi Miinasta?" kysyi Liisa kiihkeästi.
"Rouva arveli, että antaa vaan Miinan mennä, kosk'ei hän enää viihdy kotona", sanoi äiti tyyneesti.
Miina näytti hieman nololta. Hän oli varustautunut vastarintaan, eikä sitä nyt tarvittukaan. Nivalan Leena oli maininnut, että Pyhäinmiesten päivästä tuli yksi paikka tehtaassa vapaaksi, nyt täytyi vain kirjoittaa sinne ja laittaa Miinan vaatteet kuntoon. — —