"Sen olen unohtanut; mummon saarnaamiset ovat kadottaneet sen muistonkin."
Selma kätki päänsä vielä syvempään tyynyyn ja rouva Saurio näytti levottomalta. Hän silitti tytön vaaleita, kiiltäviä kiharoita, nimitti häntä kaikenlaisilla hempeenimillä, ja lupasi vihdoin Selmalle kaikkea mitä hän tahtoisi, jos hän nyt vaan tahtoisi katsoa vanhaan mummoonsa.
Selma oli liikkumaton, siksi kuin eukko vakuutti, että hän saisi minkä huvin hän vaan tahtoisi, jos hän vaan taasen tulisi iloiseksi; nyt nosti Selma päätänsä sanoen:
"Muistakaa mummo, että olette luvannut minulle kaikkea mitä vaan haluan."
"Tottakai, kulta lintuseni, kun vaan hymyilet ja olet kiltti.
Tiedäthän, että mummo aina täyttää lupauksensa."
"Joskus, niin; mutt'ei aina", arveli Selma nyreän näköisenä.
"Tyttö, mitä sinä uskallat sanoa", huusi rouva Saurio ja suuttui taasen tulipunaiseksi.
"Enkö ollut oikeassa sanoessani, että kun vaan avaan suuni, suuttuu mummo heti. Onpa paras, että olen vaiti enkä milloinkaan puhu, ett'ei mummo peloita minua kuoliaaksi. Oi, kuin olen onneton."
Taasen kätkettiin nuot suloiset kasvot tyynyyn, ja rouva Sauriolla oli täysi tekeminen saada Selman nostamaan niitä vielä kerran ylös. Hän lupasi hänelle kaikkea, hän taputti ja hyväili häntä, ja kun ei mikään muu auttanut lepyttämään pikku yks'päistä, lupasi mummo panna toimeen tanssiaiset huvilassansa. Rouva Saurio tiesi kokemuksesta, että, kun kaikki muut rauhan ehdoitukset olivat turhat, ei Selma milloinkaan jäänyt kylmäksi kun tanssiaiset luvattiin hänelle. Niinpä nytkin, sillä hän nousi äkkiä ylös huudahtaen:
"Jos mummo panee toimeen tanssiaiset Hakoisella, ja sallii minun kutsua niihin keitä vaan tahdon, niin minä lupaan unohtaa mielipahani ja taasen tulla iloiseksi; mutta sitten pitää mummonkin luvata, ettei mummo moneen, moneen viikkoon toru minua, sillä mummo peloittaa minua niin huutamisellansa, että minä varmaankin joskus vielä saan halpauksen peljästyksestä. Niin, minä kuolen ihan varmaan, jos ei mummo tule kiltiksi minulle."