Selma oli jäänyt Eelin ja Emman luo serenaadin tähden.
Tätä äärettömän hauskaa päivää seurasi aamu ja nyt piti tyttöjen toisillensa ilmoittaman mieliänsä.
"No, Selma", virkkoi Emma, mielihyvällä silittäen kauniita, ruunia kiharoitansa, "mitä sinä Leinosta tuumaat? Minä puolestani pidin hänestä enemmin; hänellä oli niin hienot kasvopiirteet ja niin kauniit hiukset, sitä paitsi oli hän erinomaisen soma ja kohtelias. Hän tanssi minun kanssani valssia kolme kertaa; huomasitteko sitä?"
"Mitäpä sinä sanotkaan", huudahti Selma, "sanotko sinä todella, että Leino oli kaunis, kun Vainio oli hänen vieressänsä. Oletteko milloinkaan nähneet niin erinomaisen kauniita kasvoja kuin hänen? Minä tunnustan rehellisesti, ett'en minä tiedä, miltä toiset näyttivät; niin hänen muotonsa minuun vaikutti."
"Erinomaiset kauniit kasvot", tokasi Eeli silittäen kauluksensa poimuja; "Selma pitää aina huolen siitä, ett'ei hän vaan sano liian vähää. Tosin hän näyttää jotenkin sievältä, en sitä kielläkään; mutta hän on varmaankin itserakas. Minä pidän aina Väinön kaikin puolin muita etevämpänä. Muuten sanon teille, että he kaikki tyyni minun mielestäni olivat sieviä ja somia poikia, enkä minä ymmärrä, miksi Selma innostuu Vainion kauneudesta ja Emma ihastuu Leinon hempeydestä."
"Ehkä he olivat kaikki yhtä kauniita?" keskeytti Selma. "Tahdotko väittää, että saattaa löytyä kahdeksan niin kaunista ylioppilasta, kuin Vainio? Älähän vielä, lempiseni, eipäs luonto niin paljon kauneutta ja'a. Sitä paitsi en minä ollut ainoa, jonka mielestä hän oli erinomaisen kaunis, vaan kaikki muutkin tytöt arvelivat samaten, ja vieläpä tantti H:kin, tuo vanha ihminen, virkkoi sisällisellä varmuudella, että Vainiolla oli 'charmantti' muoto. Ah, herra Jumala, jos minun sulhaseni olisi semmoinen, muuttuisin minä enkeliksi häntä kohtaan pelkästä hyvyydestä, jolle kokisin häntä mielitellä."
"Sitä minä suuresti epäilen", arveli Emma, "eipä ole niinikään helppoa muuttaa itseänsä muuksi, mutta rientäkäät nyt tytöt, että ehdimme alas suurukselle tekemään 'les honneurs', vieraillemme."
"Leinolle, aivoit sanoa", keskeytti Eeli; "olihan oikein kauheata kuinka hän eilen liehi ja armasteli sinua, ja sinä sitten, sinä kiekailit niin, ett'en minä uskaltanut katsoakaan sinua. Selmasta en tahdo puhuakaan, sillä hän ei kuullut eikä nähnyt muuta kuin Vainiota; ja jos ei Antti tänään ole kuollut mustasukkaisuudesta, niin ei hänen rakkaudestansa ole minnekään."
"Älä puhu Antista", huudahti Selma, "uskallanhan minä pitää nuorta ylioppilasta kauniina ja hauskana, sen olematta vaarallista; muuten et sinä itse ollut meitä parempi; sinä te'it mitä tehdä sopi miellyttääksesi Väinöä, ja K:n tytön, kokivat parain voimin tehdä itsiänsä T:lle ja N:lle mieliksi. Minun mielestäni X:n tytöt osoittivat kaunista mieltymistä vieraille oppineesta kaupungista, ja siinä he tekivätkin oikein, sillä se osoittaa rakkautta sivistykseen ja valoon."
Nyt purskahtivat Emma ja Eeli heleästi nauramaan, johon Selmakin yhtyi.