Rouva Saurion huvila loisti kaikessa komeudessa, jota taide, rikkaus ja luonto taisi saada aikaan.
Etevimpänä niistä aarteista jotka sitä kaunistivat, loisti kuitenkin
Selma.
Katselkaamme hetkisen tuota hienoa, hoikkaa, täyttä ja kaikin puolin moittimatonta vartaloa. Tuuheat kullankellertävät kiharat ympäröivät niin kauniita kasvoja, että niitä huviksensa katseli. Suuret, kirkkaat, tumman ruunit silmät sielullisella ja lämpeällä katsannollansa olivat omituisena vastakohtana vaaleille hiuksille, ja näyttivät todellakin vaarallisilta sille joka oli niin rohkea, että hän uskalsi niihin katsoa. Ei vaara suinkaan vähentynyt, jos näki hänen pienen suunsa täytöisine purppurahuulinen, joiden välistä hohtivat ihmeen valkoiset hampaat. Hän todellakin ansaitsi "X:n ruusun" nimen, joksi häntä yleisesti sanottiin. Selma oli juuri lopettanut tarkastusmatkansa huoneissa ja pysähtynyt erään kuvastimen eteen, katsomaan jos tuo sininen hame todellakin "vaatetti häntä", kun viereisestä salista kuului askelien ääntä.
Nyt tuo siunattu Antti jo taasen on täällä, ajatteli Selma ja kasvoissansa saattoi helposti nähdä jotakin, joka ei juuri osoittanut erin suurta rakkautta sulhasta kohtaan. Se ihminen, jatkoi hän ajatuksiansa, tulee aina ennenkuin hänen pitäisi. Mummo ei vielä ole pukeissa eikä Luodonkaan tytöt vielä ole tulleet. Nytpä on hauska alku olla ikävässä "tete-a-tete'ssä" hänen kanssansa. Eikö koskaan saa nauttia mitään iloa häiriintymättä.
Näin filosofiallisesti ajatellen kääntyi hän oveen päin, mennäksensä aikaista vierastansa vastaan, mutta pysähtyi äkkiä, sillä kynnyksellä ei seisonutkaan sulhanen, vaan nuori mies ylioppilaan lakki kädessänsä.
Lämpeä purppura-pilvi levisi kaulaan ja kasvoille. Selman muoto osoitti samalla iloa ja hämiä. Ennenkuin kerromme lyhyttä kohtausta, joka nyt seurasi, tahdomme muutamilla piirteillä kertoa nuorukaisen muoto; se todellakin ansaitsi kuvaamista, vaikka jo ennestään tiedämme, että kuvamme tulee sangen vaillinaiseksi.
Hän oli korkeavartaloinen, kuin "Suomen korvessa kasvanut kuusi", leveäharteinen, täysirintainen ja hoikkavyöteinen. — Hän piti päätänsä omituisella itsevaltaisella tavalla pystyssä, ja se oli niin hyvin muodostunut, että katsoja heti tuli siihen päätökseen, että tuo korkea, täysi ja leveä otsa oli temppeli, jossa piili nero; tätä vakuutusta lisäsivät vielä hänen kirkkaat siniset silmänsä, joissa, vaikka ne olivat pienenläntäiset hohti omituinen loisto ja syvä sielullisuus. Nenä oli suora ja hieno, suulla, jota varjostivat vaaleat viikset, oli harvinaisen täydellinen muoto ja mitä kauniimmat, valkoiset hampaat. Koko tässä muodossa oli jotakin suoraa, eloisaa ja se sai katsojan aavistamaan, että sielukin mahtoi olla tämän soman pinnan kaltainen. Kun hänen kerran oli nähnyt oli häntä vaikea unohtaa.
Selma parka, tuo vieras, joka nyt seisoi edessäsi oli vaarallinen, emmekä me puolestamme ihmettele, että veri nousi kasvoihisi. Tuo nuori ylioppilas olikin semmoinen, että hän vaikutti kahdeksantoista vuotiseen tyttöön, ja varmaankin raskautti hänen omaatuntoansa se, että hän oli häirinnyt monen tytön rauhan.
"Hyvä neiti Saurio", virkkoi tämä nuori "liber studiosus" puhtaalla ja sointuisalla äänellä, "minä rukoilen teiltä anteeksi, kun tulimme näin aikaisin; mutta syy ei ole meidän vaan neiti Luotojen; he tahtoivat tulla puolta tuntia ennen kuin muut vieraat, ja sentähden ovat Leino, minä ja Väinö myöskin täällä."
"Emmekö olleet kilttiä", huudahti Emma, joka tulla keikutteli huoneesen samassa kuin Selma ojensi Arvo Vainiolle kätensä, "me tahdoimme vähän puhua sinun kanssasi ennen muiden tuloa. No, Selma, ulos ottamaan Eeliä, Väinöä ja herra Leinoa vastaan."