"Olisi päässyt heitä saattamaan", keskeytti Emma, "Niin, sinä olet oikeassa. Laivojen katteinit ovat inhoittavia. Ush, kuinka kiusallisen ikävältä nyt tuntuu, ja kuinka meidän nuoret herramme nyt ovat meistä arvottomia. — Minä puolestani en saata niitä kärsiäkään. Ah, jokapa pääsisi Helsinkiin näkemään tuota kaunista Nikolainkirkkoa, yliopistoa, Kaisaniemeä ja kaikkia muita katsottavia, joita siellä on niin paljon."
"No, eihän nain suvella olisi mahdoton päästä sinne", sanoi Eeli hymyillen, "ja koska sinä ainoasti tahdot nähdä Helsingin erinomaisuuksia, niin käy papan kimppuun."
"Vaiti Eeli, sinä et ole rahtuakaan minua parempi, eikä sinun tarvitse minusta tehdä pilkkaa", sanoi Emma vähän tulisena. "Sinusta on kyllä hirvittävän ikävää, ett'ei Väinö jäänyt ja…"
"Sinä, sinä ajattelet vaan Leinoa", keskeytti Eeli häntä. "No Selma, kuka sinun ajatuksiasi paraiten sitoo?"
"Sulhanen, tietysti", vakuutti Emma.
"Enkö minä tietänyt, että teidän piti tuleman pahoiksi", puhkesi Selma sanomaan. "Ikäänkuin en minä olisi kylliksi onneton jo muutenkin, vaan teidän pitää vielä lisäksi ilkkua. Oi, nyt on hirveän ikävätä elää, olla kihloissa ja että…"
"Laulajat ovat lähteneet pois", täytti Eeli ja rupesi nauramaan. "Tunnusta, että me kaikin olemme kovin hupsuja, kun suoraan suremme, että ylioppilaat ovat lähteneet X:stä. Mutta mitähän tuossa juuri on surtavaa. Meillä on ollut erinomaisen hauskaa, olemme tulleet tutuksi seitsemän sievän ja kunnon nuorukaisen kanssa, Väinöä lukematta, jonka tunsimme jo ennen, ja meillä on aina jäljellä muisto siitä lyhyestä ja hauskasta ajasta, joka on kulunut. Ja nyt, tytöt, pois kaikki surulliset ajatukset! Menkäämme levolle!"
"Maatako?" sanoi Emma nostaen hartioitansa, "sinä olet onnellinen sinä, joka aina saat maattua. Minä puolestani…"
"Pian kuluu elon hetket" j.n.e. lauloivat muutamat kauniit, puhtaat ja raikkaat äänet tyttöjen akkunan alla, ja kolme impeämme töytäsi ylös sytyttämään kaikki kynttilät, jotka saivat käsiinsä ja kuultelivat sitten hitaasti ja sykkivin sydämmin kaunista serenaadia.
Kun viimeiset sävelet olivat haihtuneet, istuivat tytöt vaijeten katsellen toisiansa. Eeli ensin rikkoi äänettömyyden: