Sysi-Yrjöllä oli herttainen ja kukoistavainen vaimo, ahkera ja reipas, hiljaisella luonteella ja hyvä sydän, vieläkin hänellä oli pikkuinen tytär, soma ja voimallinen, kuni lapsi, kasvatettu metsässä.
Sitä paitsi olivat molemmat puolisot onnellisia sillä rakkaudella, mikä heitä yhdisti, sillä tyytyväisyydellä, mikä täytti heidän luonteensa, sillä iloisuudella, mikä teki työn keveäksi. Se karkea leipä maistui niin äärettömän hyvältä vaivaloisen päivän tulleen, se usein enempi kuin laiha kusti nautittiin aina iloisella mielellä.
Ei milloinkaan kuultu Sysi-Yrjön eikä hänen vaimonsa valittavan onneansa eli murehtivan toimeentuloansa. Ei, he olivat kiitollisia siitä mitä Jumala heille soi, tyytyväisiä sillä vähällä, ja kun heidän mökkinsä ohitse kulki, kuului sieltä aina joku iloinen laulu. —
Kylälliset pitivät tapana sanoa, kun he tahtoivat tarkoittaa jotakin oikein tyytyväistä:
Iloinen luonteelta kun Sysi-Yrjö ja hänen vaimonsa Ingrid.
Jos pastori jonakuna suvi-iltana seisahtui heidän oven eteen ja kysyi:
— No; kuinka te voitte?
Niin Ingrid kumarsi ja vastasi koreasti hymyillen:
— Jumala siunatkoon herra pastoria, kun kysyy, kyllä me hyvin voimme, ja huonosti se olisikin muuten, kun me ollaan terveitä.
— Mutta minä olen kuullut että tulot tänä vuonna ovat olleet kehnot, voi pastori lisätä.