— Ehkä ne tulevat paremmaksi tulevana vuonna, vastasi Yrjö: ja näytti koko rikkauden kahdella neljättäkymmenettä valkoisilla, tukevilla hampailla. Niin kauan kun leipä ei puutu meiltä ja tytöltä, emme voi valittaa, lisäsi hän.
* * * * *
Kylässä asui rikas talollinen nimeltä Sven, yleisesti kutsuttu Iso-Sven — senvuoksi — että hän oli suuri sekä vartaloltaan että rikkaudeltaan.
Iso-Sven'illä oli yksi ainoa poika ja hänen piti lukemaan itsensä papiksi.
Se ei olisi liiaksi, arveli Iso-Sven, jos hänen Ollestansa tulisi herrasmies, kun hän itse oli niin rikas, että hän voisi ostaa koko kylän ja herraskartanon myös jos vaan tahtoi.
Olle oli hyvin oppivainen poika ja kunnosti itseään koulussa suurella ahkeruudellaan; mutta Olle arveli myös, kun hän lomamatkoina oli kotona isän ja äidin luona, että hän oli vähäisen enempi kun toiset kylän pojat ja se teki ettei hän ollenkaan tahtonut seurustella heidän kanssaan. Hän oleskeli ainoastaan herraskartanolla, jossa hänellä löytyi kaksi koulutoveria.
Kylän pojat katsoivatkin karsaasti häneen hänen ylpeytensä vuoksi, joka kerta kun hän oli kotona. Harmi kasvoi vuosittain, ollenkin, kun Ollesta pidettiin paljon herraskartanossa.
Eräänä Juhannuksena, kun Olle oleskeli kotona, olivat hänen samanikäiset kylässä päättäneet, että "kiskoa ylpeyden hänestä", niinkuin he sanoivat.
Se oli kummallista, että hän, talollisen poika kuni he, piti itsiään parempana heitä. Ei, sitä eivät kärsineet pitemmältä.
Olle oli siihen aikaan kolmentoista vuotias, iso ja voimallinen poika, kauniilla katsannolla ja rohkealla luonnolla.