Oli ehtoolla ennen juhannusta, nuori Olle oli koko päivän ollut herraskartanossa, mutta piti illalla menemän kotiinsa, yöllä mennäkseen isänsä renkien kanssa tuomaan lehtiä.
Hän tavallisesti kulki aina metsän läpi, sillä sieltä kävi oiko polku, ja sen hän nytkin teki.
* * * * *
Vähän matkaa Sysi-Yrjön tuvasta juoksi hopeaselvä ojanen, jonka rannat olivat puettuna viljavalla ruoholla, metsä kukilla, lehtipuilla ja pensailla.
Ehtooaurinko heitti säteitään puitten latvoihin ja satakieli lauloi häiritsemätä yksinkertaista lauluaan.
Ojan syrjällä istui pieni tyttö ja pesi jalkojaan. Hän oli aivan yksinään. Koko hänen vaatetuksensa oli lumivalkoinen paita ja hame.
Hän kuletti jalkojaan sinne tänne vedessä ja hymyili veden liikutusta, minkä hän sillä tapaa sai aikaan, mutta — seisahtui väliin kuullakseen lintujen laulua.
Yhtäkkiä kuului ääni metsässä. Lapsi katsahti pelästyneenä sinnepäin, josta se kuului, sen jälkeen hiipi hän ylös ojan rannalta ja piilotti itsensä suuren pähkinäpuun taakse.
Muutaman hetken perästä tuli joitakuita kylän poikia esiin. He kulkivat pitkin ojan reunaa. Toinen oli varustettuna metsästä taitetuilla kepeillä ja seipäillä.
— Oletko siitä varma että hän illalla menee ulos renkien kera? sanoi eräs heistä.