Väkevällä miehen äänen kaijulla on jotakin kauheata pojille, kun ovat aikeessa tehdä jotakin pahaa, Senvuoksi he siis lähtivät heti käpälämäkeen.
Pari heistä oli Yrjö kuitenkin saanut niskasta kiinni ja pitäen heitä, pudisti hän niitä kovasti ja löi heitä toinen toiseensa, että kun hän viimein päästi heidät irti, olivat he aivan sekaisin, että he töin tuskin voivat poistua.
Tällä aikaa oli Olle noussut ylös. Hän kiitti Yrjöä, joka siihen vastasi:
— Älä minua kiitä, kiitä pikku Elsaani. Hän taitaa olla ainoa joka tällä kertaa pelasti sinut selkä-saunasta; mutta katsos Olle, jos aina olet yhtä kankea, kun tähänki saakka, niin he kukatiesi tapaavat sinun toisten, ja siitä voit olla varma että he silloin merkitsevät sinut. Tervehdi sen vuoksi kauniisti heitä ja minua kanssa, kun yhteen tullaan kirkkomäellä, ja muista, että jos ei köyhää Sysi-Yrjöä olisi ollut, olisi nyt käynyt huonosti Ison-Sven'in ainoalle pojalle. Ylpeys on tyhmyyttä vaan, ja siitä seuraa paljasta harmia; pane se muistiin.
Sitä ja paljon muuta sanoi Yrjö Ollelle, saattaen häntä kylään. Hiljaisesti äänetönnä kuunteli Olle häntä. Tosin oli se vähäisen raskasta sen ylpeän pojan kuunnella kaikkea tätä köyhältä Sysi-Yrjöltä, jota hän oli pitänyt niin alhaisena ett'ei edes ennen tervehtinyt. Mutta Olle huomasi olevansa Yrjölle kiitollisuuden velassa, sen vuoksi oli hän ääneti ja seurasi.
Muistoon pani hän kuitenkin Sysi-Yrjön sanat, jotka vaikuttivat enempi kuin Yrjö voi aavistaakaan.
* * * * *
Juhannusaattona aamulla istui Elsa etehisessä syöden aamiaistaan.
Se muuten iloinen ja irstas lapsi oli nyt hiljaa, seuraten silmillään pientä lintua, jolle hän heitti leivän muruja.
— Mikä tyttöäni vaivaa, sanoi Yrjö, ja istui lapsen viereen. En ole kuullut lapsen laulavan ja nauravan tänäpäivänä.