— "Hyvää huomenta, pikku lintunen!" huusi hän suositulleen.
Ei mitään pelästynyttä lentämistä kuulunut vastaukseksi häkistä. Hän kurotti nyt käsiään, ottaakseen sitä alas ja antaakseen ravintoa vangille. Kun hän oli saanut vähäisen vankilan käsiinsä, ja katsonut sinne, makasi lintu lattialla.
— Minun pikku lintuni, miksi makaat niin hiljaisesti? huusi Elsa, istui maahan suuren puun ääreen ja aukasi häkin oven. Lintu putosi hengettömänä ulos häkistä. Kyyneleet tulvasivat Elsan silmistä. Hän itki katkerasti, hetki hetken perästä surullisesti katsellen kuollutta lintua. Mitä enempi hän katseli sitä, sen katkerammaksi muuttui itku.
Pikku Elsa oli aivan yksinään siinä suuressa metsässä, sillä äiti oli mennyt kylään ja isä oli lähtenyt viemään puita miilulle.
Ei löytynyt siis ketään, joka ystävällisellä sanalla olisi lievittänyt sitä tuskaa, kun esine hänen suurimmasta ilostansa nyt oli vaikuttanut.
Kauan oli Elsa istunut ja itkenyt, kun hellä miehen ääni hänen takanaan lausui seuraavat sanat:
— "Mitä varten itket niin kovin lapseni?"
Pelästyneenä katsoi metsän tyttö ylös. Siinä seisoi mies puettuna mustiin vaatteisin. Hän katsoi ystävällisesti lapseen.
— Lintuni on kuollut, änkytti Elsa, joka tunsi pastorin. Hänellä oli tapa joka sunnuntai niiata hänelle kirkkomäellä.
Pappi otti ylös linnun ja sanoi: