— Lintusi on paljon onnellisempi nyt, kuin silloin koska sinä pidit vankina sitä tuossa häkissä. Vangin kuolema on aina onnellisin, mitä hänelle voi tapahtua, sillä sen kautta hän saa vapauden. Lintu tässä varmaan on tuntenut itsensä onnettomaksi.
— Ei, Elsa antoi hänelle sokeria ja piti hänestä paljon, sanoi lapsi.
— Mutta kaikki se ei voinut lohduttaa häntä siitä ettei hän saanut lentää ympäri metsässä. Sinun ilosi on ollut syynä vangin kuolemaan, älä sentähden kadehti häntä.
Elsa tirkisti pastoria. Se näytti siltä kun hän ei olisi ymmärtänyt häntä. Pappi jatkoi:
— Etkö pitäisi sitä hyvin ikävänä, jos vanhempasi sulkisi sinut huoneesen, etkä koskaan saisi juosta vapaassa ilmassa?
— Kyllä, Elsa suuttuisi silloin kovin.
— Sinä et sentään ole saanut siipiä, jotka kannattaisivat sinua avarassa ilmassa, kuin linnuilla on, ja sentään pitäisit sen ikävänä ettei saada pitää vapautta; kuinkas luulet linnun tunteneen sen?
— Mutta ei Elsa kuule olleensa paha linnulle, sillä hän ei ollut paha, keskeytti hän.
— Sen tiedän pikku lapseni. Sinä olit niin hyvä, kun ymmärsit, mutta ymmärtämättömyytesi on tehnyt, että ilosi maksoi hänelle monta tuskaa. Ole sen vuoksi tyytyväinen, kun kuolema on lopettanut hänen tuskansa.
Elsa pyyhki pois kyyneleet, otti linnun ja suuteli sitä, sanoen: