— Sinä pikku lintu raukka, sinulla on ollut niin ikävä! Elsa olisi kyllä päästänyt sinut ulos, jos olisit elänyt ja hän tietänyt, että olit murheissasi. — Nyt pitää sinun antaman hänelle anteeksi.
— Se on kyllä antanut sinulle anteeksi ja on onnellinen nyt, kun
Jumala aukasi hänelle häkin, sanoi pastori.
* * * * *
Ehtoopäivällä tuli Olle. — Sittenkun Elsa kyynel silmissä oli jutellut mitä pastori sanoi linnun kuolemasta, asetettiin se pieneen oksista palmikoittuun laatikkoon ja kaivettiin maahan suuren puun viereen, jonka runkoon Olle riipusteli Elsan pyynnöstä:
"Tässä lepää Elsan vanki."
Monta päivää kului ennenkuin Elsa sai iloisen luonteensa takaisin. Se ainoa, joka voi hänen surunsa poistaa, oli Olle.
Niin kului kesä, eräänä kauniina päivänä Olle tuli sanomaan Elsalle että hänen piti lähtemän kouluun.
Elsa itki katkerasti, kuni silloinkin kun lintu kuoli ja kun Olle oli poissa, oli se vähänen tyhjä häkki, hänen rakkahin ystävänsä. Joka aamu otti hän sen alas seinästä ja puetti sen kukkaisilla, pani sokerimuruisia sen pohjalle; sillä, sanoi hän, pikku lintuseni voi yöllä tulla haudasta ja silloin tarvitsee hän ruokaa. Häkin ovi oli aina avoinna.
Eräänä aamuna, Elsan ulos tullessa, istui pieni lintunen häkissä, noukkien sokeri- ja leivänmurusia. Kun se oli syönyt tarpeeksi, lensi se pois; mutta puolipäivän aikaan näkyi se taasen.
Vähäinen varpunen, kun joka päivä löysi leipää ja sokeria häkissä, tuli sinne joka kerta kun nälkä oli, mutta lensi sitten pois, iloitakseen vapaudestaan.